Mukoseele on sairaus, jossa sappirakkoon kertyy tiivistynyttä limaa ja väkevöitynyttä sappinestettä. Mukoseelea tavataan vain koirilla, shelteillä se on yleinen sairaus. Shelttien lisäksi mukoseelea tavataan erityisen paljon kääpiösnautsereilla, cockerspanieleilla ja chihuahuoilla. Mukoseele on lisääntynyt merkittävästi kuluneiden vuosikymmenten aikana. Sairaus ilmenee tyypillisesti iäkkäämmillä koirilla, mutta nykytiedon valossa myös nuoremmat koirat voivat sairastua. Molemmat sukupuolet ovat yhtä alttiita sairaudelle.

Mukoseelen syntyä ei tunneta tarkkaan. Tällä hetkellä oletetaan, että sappirakon seinämän limaa tuottavat solut alkavat erittää erityyppistä limaa kuin tavallisesti. Tällöin myös sappirakon supistuvuus heikkenee ja sappirakkoon alkaa kertyä ylen määrin geelimäistä limaa sekä väkevöitynyttä sappinestettä. Tämä voi johtaa sappiteiden tukkeutumiseen. Tukkeutumisen myötä sappirakko ja sappitiet laajenevat, joka aiheuttaa painevaurioita. Pahimmassa tapauksessa sappirakko repeää. Tämä on koirille hengenvaarallista ja vaatii välitöntä hoitoa. Mukoseele voi olla myös oireeton eikä se välttämättä etene koskaan edellä mainittuun pisteeseen.

Mukoseele voidaan diagnosoida ultraäänitutkimuksella. Ultaäänitutkimuksessa hyperkaikuista sakkaa pidetään sivulöydöksenä, mutta mikäli sakka ei liiku koiran asentoa vaihdettaessa, vaan säilyy liikkumattomana, on kyseessä merkityksellinen löytö. Verinäytteissä todetaan usein kohonneet maksa-arvot, ei kuitenkaan aina. Sappirakon sakka voi olla sappirakon mukoseelen esiaste ja limainen erite on todennäköisemmin seuraus mukoseelesta kuin syy sen muodostumiselle.

Ei ole olemassa virallista ohjeistusta siitä, kuinka usein mukoseelelle altista rotua olisi hyvä seuloa. Koska mukoseele on shelteillä yleinen, olisi hyvä ultrata jokainen koira jossain vaiheessa. Iäkkäämmät koirat kannattaa ultrata säännöllisesti, esimerkiksi vuosittain. Jos koira oireilee, on sappirakon tilanne hyvä tarkastuttaa koiran iästä riippumatta. Koira kannattaa ultrata aina saman eläinlääkärin toimesta, jotta muutokset sappirakon tilanteessa tulee varmasti huomattua.

Mukoseele voi oireilla monella tapaa tai esiintyä lähes oireettomana. Tyypillisiä oireita ovat: 

• vatsakipu
• vetämättömyys
• oksentelu
• huono ruokahalu
• ripuli
• huulten lipominen
• röyhtäily
• haluttomuus liikkua
• kipukohtaukset
• keltaisuus tai
• yleisvoinnin yhtäkkinen romahtaminen.

Yleisellä tasolla sairaan koiran oireita voivat lisäksi olla käyttäytymisen muutokset, kuten:

• kohonnut reaktiivisuus
• yksinolon haasteet tai
• rauhoittumisen haasteet. 

Noin kolmasosa mukoseelea sairastavista on täysin oireettomia Oireettomuuden sijaan on mahdollista, ettei sairauden merkkejä aina tunnisteta tai ne hiipivät koiran elämään niin hiljalleen, että niihin totutaan.

Lisäksi on yleistä, että nirsoutta pidetään normaalina ominaisuutena. Nirsous on useimmiten viite siitä, että ruokavalio ei sovi koiralle. Terve koira ei myöskään oksentele ilman selkeää syytä. Näissä tapauksissa on aina syytä selvittää koiran terveydentilaa tarkemmin.

Jos tunnistat yhden tai useamman oireen koirallasi, on syytä hakeutua esimerkiksi yhteistyöklinikoillemme tarkempiin tutkimuksiin. Mikäli asioit muilla eläinlääkäriasemilla, voi olla järkevää varata mukaan yhdistyksen sappirakon ultraääniohjeistus, joka on laadittu erikoistuneiden eläinlääkäreiden kanssa yhteistyössä.

Mukoseelea voidaan hoitaa joko lääkityksellä ja seurannalla tai poistamalla sappirakko leikkauksessa. Parantava hoito mukoseeleen on sappirakonpoistoleikkaus, mutta sappirakon puuttumisella voi olla vaikutuksia koiran elämään. Tästä syystä sappirakon poistoa varmuuden vuoksi ei suositella. Toisinaan leikattukin koira tarvitsee lääkityksen loppuelämäkseen. Ultraäänilöydösten perusteella on mahdotonta ennustaa, miten tauti kullakin yksilöllä etenee.

Jos sappirakonpoisto ei ole välttämätöntä juuri sillä hetkellä, kokeillaan yleensä ensin lääkehoitoa. Virallisia hoitosuosituksia mukoseeleen ei vielä ole ja siksipä lääkityksen aloittamiseen on olemassa hyvin kirjavia käytänteitä eri eläinlääkäreistä johtuen. Lääkityksen vaikutuksesta mukoseeleen ei juuri ole tutkittua tietoa. Lääkityksenä käytetään ursodeoksikoolihappoa (Ursochol®) 10–15 mg/kg kerran päivässä (tai joskus jaettuna kahteen osaan). Koiralle voidaan antaa myös S-adenosyylimetioniini-ravintolisää 20 mg/kg kerran vuorokaudessa. Lääkityksen aloittamisen jälkeen tehdään kontrolloivia ultraäänitutkimuksia aluksi 1–3 kk välein. Kokemusten mukaan lääkitys auttaa vähentämään sappirakossa olevan sakan määrää suurella osalla koirista.

Leikkaushoito on oikea hoitomuoto, jos sappirakko on vaarassa revetä. Muissa tapauksissa leikkausajankohdan oikeellisuuteen vaikuttavat koiran ikä, oireet sekä leikkausennuste. Leikkaus voidaan tehdä joko avaamalla vatsaontelo tai tähystyksellä. Pahin leikkauskomplikaatio on koiran kuolema. Sappirakonpoistoleikkausta pidetään riskialttiina leikkauksena erityisesti niille koirille, joilla on voimakkaita oireita tai sappirakko on vaarassa revetä tai on jo revennyt. Yleisvoinniltaan hyväkuntoisen ja muuten perusterveen koiran sappirakonpoistoleikkausta ei pidetä Suomessa erityisen riskialttiina. Useimmille lääkäreille sappirakonpoisto ei ole rutiinileikkaus, joten on syytä hakeutua tässä asiassa kokeneen eläinlääkärin vastaanotolle, mikäli kyseessä ei ole hätätilanne. 

Sappirakonpoistoleikkauksen jälkeen koirat voivat oireilla samantyyppisillä oireilla, kuin mukoseele (oksentelu, närästys, ripuli, maksa-arvojen kohoaminen). Usein oireet helpottavat ajan myötä, mutta niitä voidaan hoitaa myös lääkkeillä. Osalla koirista vointi on erinomainen.

Mukoseelen hoidossa olennainen osa on löytää koiralle sopiva ruokavalio. Tämä usein vaatii eliminaatiodieetin, sillä sen avulla voidaan poissulkea muita samanlaisia oireita aiheuttavia yleisiä suoliston sairauksia ja vaivoja. Näin sappirakkoa ei tulla poistaneeksi turhaan. Lisäksi ruokavaliohoito on aina ensisijainen hoitomuoto myös muille kroonisille maha- ja suolistovaivoille. Jos veressä todetaan kohonneet triglyseridiarvot, suositellaan vähärasvaista (alle 10 %) ruokaa. Muissa tapauksissa vähärasvaiselle ruokavaliolle ei ole teoriassa syytä. Sopiva rasvapitoisuus onkin yksilöllistä ja löytyy kokeilemalla.

Kaikkia mukoseelen kehittymiseen vaikuttavia tekijöitä ei vielä tunneta. Tunnettuja tekijöitä ovat esimerkiksi lisämunuaisen liikatoiminta eli Cushingin tauti, kilpirauhasen vajaatoiminta sekä rasva-aineenvaihdunnan häiriöt. Epäillään, että mukoseelle voi altistaa myös sappirakon heikentynyt herkkyys sen tyhjentämistä kontrolloiville ärsykkeille. Myös sappiteiden infektiot altistavat mukoseelelle. 

On todennäköistä, että ympäristötekijöillä on myös vaikutusta mukoseelen syntyyn. Ainakin imidaklopridi, jota käytetään mm. puutiaista torjuvissa lääkeaineissa, on yhdistetty kohonneeseen riskiin sairastua mukoseeleen. Myös runsasrasvainen ruokavalio saattaa olla altistava tekijä sairaudelle. 

Ainakin shelttien osalta pidetään todennäköisenä, että perinnölliset tekijät lisäävät sairastumisriskiä. Toistaiseksi ei valitettavasti ole olemassa toimivaa geenitestiä taudin seulomiseksi.

Suolistoalueen ongelmat ovat vahvasti yhteydessä stressiin: stressi aiheuttaa suolisto-ongelmia ja suolisto-ongelmat aiheuttavat stressiä. Olisikin tärkeää kartoittaa koiran päivittäisen kuormittumisen määrää ja siihen johtavia tekijöitä sekä huolehtia koiran palautumisesta. 

Mukoseelea epäillessä koiran kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin kartoittaminen ja liiallisen stressin hoitaminen voivat auttaa selvittämään, mistä oireilu pohjimmiltaan johtuu.